Jos lentosi lähti vähintään tunnin etuajassa, voit saada jopa 600 euroa korvausta.
Mitä tämä tarkoittaa?
Kaikki puhuu myöhästyneistä ja perutuista lennoista, mutta viime aikoina lentoyhtiöt ovat alkaneet siirtää lentoja myös aikaisemmaksi. Jotkut teistä saattavat mennä tästä ihan hämilleen, mutta selitetäänpä nopeasti, mitä lennon aikaistaminen tarkoittaa.
Kuvittele, että vietät iltaa kavereiden kanssa ennen hyvin ansaittua lomaa Kreikassa. Ilta on nuori, lentosi on huomenna klo 17, ja sinulla on koko aamu aikaa pakata laukut. Keskellä vilkasta keskustelua vierailukohteista ja ruokaelämyksistä saatkin sähköpostin lentoyhtiöltä: lentosi lähteekin jo klo 10 aamulla. Ilta on ohi, koska joudut hyvästelemään kaverit, rientämään kotiin pakkaamaan, viemään kissan lemmikkihotelliin, tekemään viime hetken ostoksia ja yrittämään ehtiä nukkua edes vähän.
Kuulostaako kivalta? Niinpä. CJUE päätti jo vuonna 2021, että tämä ei ole yhtään hauskaa, ja antoi tuomion, joka selventää, että lennon aikaistaminen vähintään tunnilla vastaa lennon peruutusta ja oikeuttaa korvauksiin. Siirtämällä lentoa aikaisemmaksi lentoyhtiö hankaloittaa sinun aikatauluasi yhtä pahasti kuin myöhästyttämällä tai peruuttamalla lennon.
Miksi lentoja aikaistetaan?
Kokemuksemme mukaan 80 % eteenpäin siirretyistä lennoista on tilauslentoja. Lentoyhtiöt yrittävät optimoida kalustonsa ja aikataulunsa maksimoidakseen tulonsa. Joskus uusien lentojen aikataulut pamahtavat eteen lyhyellä varoitusajalla, mikä aiheuttaa melkoisen päänvaivan lentoyhtiöiden operatiivisille osastoille. Koko kalusto saattaa mennä uusiksi, jotta uusi lentopyyntö saadaan mahdutettua. Lopulta kärsijöinä ovat muut matkustajat, joiden lennot sattuvat samalle päivälle. Tämä ei tietenkään ole 100 % kaikista tapauksista, mutta yleisin syy, jonka olemme tähän mennessä huomanneet. Jos haluat, että tarkistamme juuri sinun tapauksesi, täytä tämä lomake.
Voitetut oikeusjutut ja maksetut korvaukset
Juuri niin kuin kaikkeen uuteen ilman ennakkotapauksia, lentoyhtiöt yrittävät kovasti kiistää korvausten maksamisen eteenpäin siirrettyjen lentojen matkustajille. Siksi olemme varmistaneet, että olemme haastaneet useita lentoyhtiöitä oikeuteen tällaisten käytäntöjen vuoksi ja voittaneet kaikki tapaukset. Esimerkiksi Taromin lento Hurghadasta Bukarestiin siirrettiin eteenpäin 10 tunnilla, lyhentäen turistien lomaa käytännössä yhdellä päivällä. Tarom ei pitänyt asiaa kovin tärkeänä eikä maksanut korvauksia, väittäen, että eteenpäin siirretyt lennot eivät kuulu EC261/2004-säädöksen piiriin. Matkustajat luottivat tapauksen meille ja saivat korvauksen, jonka toteutimme oikeuden päätöksen perusteella. Jos olet ollut yhteydessä lentoyhtiöön ja korvaus on evätty, voit lähettää sen meille uudelleen saadaksesi objektiivisen arvion tapauksestasi. Täytä lomake täällä. Jos lentoyhtiön vastaus on perusteeton, Trouble Flight yhdessä lakikumppaneidensa kanssa haastaa lentoyhtiön oikeuteen ilman kustannuksia sinulle.